Aksut ovat nyt siis möllertämässä tyytyväisinä boksissaan. Mitään erityisen merkittävää ei ole tapahtunut pikkuisten elämässä. Ne tulevat saamaan seuraa lähiaikoina :) Hankin uuden aksun, ja se tulee siis pikkuisten palleroiden seuraksi. Nimiä on jo muutama, mutta en ole päättänyt vielä. Oma suosikki on Andee. Juuri nyt, kolme pikkuaksuani ovat yhdeksän kuukauden kunnioitettavassa iässä. Ne ovat kasvaneetkin kovasti! Eilen pitelin kaikkia kolmea vuorotellen kädessä, jossa ne kovasti viihtyivätkin. Eivät järsineetkään kovasti, ja tutkiskelivat innoissaan peukaloani. Kaikilla kasvaa uutta kuorta! :) Yksi aksu on seinässä kiinni, yksi myllertää mullassa ja yksi on ruoka-astialla syömässä. Saatan myöhemmin illalla kylvettää pikkuiset taas.
Kirjoittelen myöhemmin taas aksuistani :)